Leikkipuistot on hyvä paikka jumppaamiseen ja lasten leikki hetken ohella on mahdollista saada aikaan tehokas harjoitus, pienellä vaivalla. Video on tehty keskustan Leijonpuistossa jossa harjoitteluun lisämahdollisuuden tuo aivan puiston vieressä olevat portaat joissa voit suorittaa esimerkiksi Kuntoportaiden harjoitteita. Liikkeet on suoritettavissa aikalailla kaikissa leikkipuistoissa joten voit tähän harjoitteeseen lisätä myös Senioripuiston harjoitteita, jolloin kasassa on jo tosi monipuolinen valikoima helposti tehtäviä liikkeitä.
Kaikissa videon liikkeissä on nähtävissä muutama eri suoritustapa joilla liikkeestä saa varmasti juuri itselle sopivan.
Ensimäisessä liikkeessä tehdään penkiltä nousuja. Aloitetaan niin että jokaisella kerralla istahdetaan penkille ennen kuin noustaan ylös. Vaativampi versio on lopussa nähtävä kyykky, jossa vain käydään hipaisemassa penkkiä ja sitten noustaan ylös. Kädet voi viedä niin kuin videolla eteen tasapainottamaan liikettä.
Seuraavaksi toinen kyykky jossa voi harjoittaa hiukan syvemmällekkin menevää kyykkyä. Otetaan tuki käsillä ja rohkeasti nojataan taakse ja vähän kuin roikutaan käsien varassa. Koko ajan taakse päin nojaten tehdään kyykky, sopivalta tuntuvaan syvyyteen asti. Haastetta saat liikkeeseen lisää irrottamalla toisen käden ja keventämällä muuten käsien otetta tuesta. Tuesta roikkuminen on hyvä apu kyykkyyn sillä jalkojen liikeradan saa tällä tavoin hyväksi, eivätkä esimerkiksi polvet kuormitu yhtä helposti kuin ilman tukea kyykätessä.
Yhden jalan kyykky tai askelkyykky tai bulgaarialainen kyykky, you name it. Jokatapauksessa todella hyvä ja tehokas liike. Taaimmainen jalka tasolle ja kuten videossa, voi käsille etsiä myös tuen koska ainakin Leijonapuistossa sen löysi ihan helposti. Kyykistyminen etujalan voimalla suoraan alas ja sieltä ylös. Liikeeseen ei tarvitse välttämättä siis käsien tukea kuten videossakin näkyy, pelkkä hyvä taso johon takajalan nostaa riittää.
Tasolle nousuissa valitaan itselle sopivan korkuinen taso ja näitähän on yleensä leikkipuistot täynnä. Penkki, hiekkalaatikon reunat, kivetykset ym. Videolla ensin kevein tapa eli askel ylös ja toinen viereen. Sitten haastavampi jossa astutaan ja ojentaudutaan pienen ponnistuksen omaisesti, niin että toinen polvi nousee ylös. Tällä tapaa saadaan lisää potkua liikkeeseen ja esimerkiksi pakaralihakset tulevat tehokkaammin liikkeeseen mukaan. Viimeisenä vielä tasaloikat tason päälle joka taas muuttaa liikettä ja sen vaikutusta.
Pysytään edelleen sen sopivan korkuisen tason tai penkin luona ja annetaan jalkojen hiukan levätä ja treenataan käsiä. Lantio tyhjän päälle ja käsien voimalla dippailemaan. Jalat voivat olla videon tavoin hiukan koukussa tai sitten vielä pidemmällä ja täysin suorana niin että vain kantapäät osuvat maahan. Kyynärpäät osoittavat taaksepäin ja muistetaan työntää kädet aivan suoraksi ylös tullessa, niin että myös hartiat laskeutuvat alaspäin.
Ja lopuksi vielä ehkä se kaikista monipuolisin liike kaikista eli kiipeilyt ja leikkiminen. Heittäydy lapsen leikkeihin mukaan ja haasta itsesi välineissä ja temppuradoilla. Pysytkö vielä lapsien perässä?